tiistai 16. toukokuuta 2017

18. Nekoma !!

For English version scroll down, please

Ei taaskaan ole tullut kirjoiteltua, mutta sain inspiraatiota palata kirjoittelemaan taas kun rakkaat ystäväni tekivät itselleen cosplay-blogin. Tsekatkaa se, voin luvata, että tulee kyllä laadukasta materiaalia liittyen cosplayhin. --> cossikisut.blogspot.fi
Ajattelin oman blogin siivouksen jälkeen, että tästä tulee sellainen kiva yleinen life style -blogi, mutta suurin osa tästä sisällöstä taitaa kuitenkin liittyä jotenkin cosplayhin. Täytyy yrittää postailla muutenkin kuin vain tapahtumien yhteydessä tai cosseihin liittyen. Pahoittelut. No, en kuitenkaan ole kirjoittanut vielä kuulumisia liittyen Yukiconiin, Tampere Kupliiseen tai Popcultiin. Voisin tehdä niistä ehkä jonkin yleisen kokoavan postauksen jossain vaiheessa, mutta tässä postauksessa ajattelin taas kirjoittaa ihanasta yksinshoottailusta ja mun uusista lemppari verkkareista.

Punainen ei oikein koskaan ole ollut mun väri. Urheilupojat kuitenkin ovat mun juttu. En ikinä uskonut, että voisin rakastua Haikyuun niin palavasti, että tekisin kyseisestä sarjasta useamman cossin. Vielä vähemmän kuitenkin uskoin cossaavani Nekomasta ketään, sillä punainen ei todellakaan ole mun väri, enkä ole koskaan siitä pitänyt. Mutta viime Traconissa tuli cossattua Kuroota, kun pelipuku hankittiin pikaisesti sunnuntain cossiksi. Rakkauteni laajeni nyt myös Nekoman verryttelypukuun, joka mahdollistaa useamman hahmon cossaamisen ( ;)) )  

Kuten kaikki mun verkkapuvut, jotka ovat valmiina kotiin saapuneet, tämäkin löytyy Lenzishopin valikoimasta. CLICK. Itselläni puvun koko on L ja reilut 170cm pitkänä se on ihan hyvä. Ainoastaan istuessa en voi koukistaa jalkoja ilman, että housun lahje nousee liian korkealle. Mutta eipä se haittaa, sillä ei puvussa ehdi paljon istuskella jos conissa se päällä pyörii. Suorastaan itken verkkatakin mukavuutta, sillä se ei kiristä mistään, hihat ovat juuri sopivan mittaiset ja vuoritys on mukavan viileä. Taskutkin ovat ihan oikealla korkeudella ja voin tyylilleni uskollisesti laittaa kädet taskuihin. Jollei joku jo tiennyt, rakastan verkkapukuja. Ennen en suostunut laittamaan verkkapukuja missään tilanteissa, mutta nykyisin mulla on melkein aina verkkatakki päällä arkisinkin. Jos rehellisia ollaan, niin Nekoman verkkarit ovat ihan sairaan mukavat ja käytän niitä välillä arkisinkin. 6/5 would recommend

Ehdin juoksuttaa kyseisen puvun jo Popcultissa cossatessani Kenmaa. Punapanda otti taas pari mielettömän hienoa kuvaa (jotka eivät valitettavasti vielä tähän postaukseen ennätä) ja harkitsen jopa niistä coscardin tekemistä. Kenma ei oikein ole mun hahmo myöskään, sillä polkka/leukalinjainen hiusmalli ei istu mun kasvoihin. Mutta oli kivaa ja ainakin kuvat näyttivät hyvältä! Voin myös luvata, että tätä kyseistä Nekoman verkkapukua tullaan näkemään paljon Lume Cosplayn seuraavissa kuvauksissa ja kesän mittaan tulee kyllä kovaan käyttää. Ihanaa, että yksi mun lemppari puvuista pääsee mukaan suureen seikkailuun! 

Palaan muihin aiheisiin taas uudessa postauksessa. Nyt voitte vielä nauttia mun hienoista kuvista, joiden ottaminen oli yksi työmaa. Ei ole helppo ottaa kuvia itsestään. Mulle voi myös käydä jättämässä anonyymiä palautetta sayat.me/tamameru, jollei julkisesti halua jakaa mieteitään, kysymyksiä tai ehdotuksia. Jos haluatte, että kirjoitan jostain tietystä aiheesta, jättäkää ihmeessä kommentteja. Toivottavasti nähdään taas pian uuden postauksen merkeissä!

Sorry for the silence again. I got inspired by my friends who created their own cosplay blog. You should really check it, there will be high quality cosplay stuff coming! --> cossikisut.blogspot.fi
When I cleaned my blog and started all over again, I told myself that I'll make this nice life-style blog. Still most of the content is about cosplay, sorry if you wanted to see something else. I'll try my best and blog more often and about different kind of things. I've been at 3 conventions after Desucon Frostbite but well... I've been busy and so on... But let's talk about my new favorite tracksuit.

Red has never been my color but sport anime boys are my thing.  I never thought that I would cospaly so many characters from Haikyuu. I never thought I would cosplay someone from Nekoma. But last Tracon I was cosplaying Kuroo. After that, my love expanded to Nekoma's tracksuit and now I can cosplay as many character as I want. Wow.

Like every cosplay I haven't made by myself, this Nekoma's tracksuit is from Lenzishop. CLICK. My costume is size L and like you know, I'm about 170 cm tall. The tracksuit fits me well. Only when I'm sitting the pants roll up a little bit, but it doesn't bother me. I love how comfy the jacket is,  sleeves are long enough and the lining is well made and cool. Big plus is that the pockets are working and they're at a perfect level. And this is really important thing to me because I like to put my hands in pockets.  Some time ago I couldn't wear tracksuits but now I'm in love with them. I wear almost daily a tracksuit  jacket and I love cosplays where I can pull tracksuit on. To be honest, Nekoma's tracksuit is so comfy that I'm wearing it casually too. 6/5 would recommend.

I already took this costume to daylight. I was cosplaying Kenma at Popcult Helsinki and damn Punapanda took few super nice pictures again. (You can't find those pictures from this post sorry) The pictures were so nice that I'm thinking of using one of the pictures for my coscards. Even thought Kenma isn't my character with that hairstyle. But like I said, tracksuits are comfy and it was perfect Sunday cosplay.  You will see this Nekoma's tracksuit a lot in Lume Cosplay's next video. It will be part of our jorney whole summer! I'm so excited!!

I will write about something else soon. Here is few pictures that I took alone, it was hard, not fun at all but I hope you enjoy. See you soon. Leave a comment or like this post. If there is something you want me to write about just feel free to tell me. I also have sayat.me/tamameru where you can leave an anonymous comment if you don't want me to know who you are.




keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

17. Desucon Frostbite

Desucon Frostbite oli 27.1-29.1, mutta nyt on hyvä hetki kirjoitella vähän siitä. Mitään kovin pitkää ja syvällistä tarinaa ei ole luvassa. Fiilikset näin reilusti jälkikäteen ovat varmasti hieman erilaiset kuin heti tapahtuman jälkeen.

Frosti oli vuoden ensimmäinen con johon osallistuin ja se tuli nopeammin kuin odotin. Tällä kertaa olin ensimmäistä kertaa kisaamassa Desuconissa. Vielä jännittävämmän tilanteesta teki se, että osallistuin kilpailuun ensimmäistä kertaa parin kanssa ja kyseessä oli arvokisojen karsinnat. Osallistuin siis Niancelotin kanssa European Cosplay Gathering ryhmäsarjan karsintaan. Puvut oli Revolutionary girl Utenasta Utana ja Anthy. Utena on mun ensimmäinen, virallinen naispuolinen cossi ja täytyy myöntää, että oon oikeasti todella ylpeä astuttuani mukavuusalueeni ulkopuolelle. Oon myös todella ylpeä, että mentiin kisaamaan!

Rehellisesti täytyy nyt myöntää, ettei koko viikonlopun aikana ollut tuntunut, että ollaan menossa kisaamaan. Ei harjoituksissa perjantaina, ei tuomaroinnissa ja harjoituksissa lauantaina. Olin ehkä vähän liian chill koko asian kanssa. (Täytyy siis joskus uudestaan mennä kisaamaan Niancelotin kanssa ;-D) Selvittiin kuitenkin kunnialla koko paketista ja iloisesti saatiin hyvää palautetta tuomareilta kuin myös muilta katsojilta. Bäkkärillä oli myös koko ajan tosi hyvä fiilis ja meistä oikeasti pidettiin huolta, kiitos siis kaikille cosplay kuuteillekkin!

En tiedä mitä mun pitäisi kirjoittaa koko conista, kun kaikki oli ohi hujauksessa. Sunnuntai meni kokonaan pyöriessä Tokyo Mew Mew maid ryhmän kanssa. Taas minulla oli tyttöcossi ja jopa mekko! Voin siis olla ylpeä, miten hyvin selvisin koko viikonlopusta ja kokeilin uusia asioita. Turha alkaa sen syvemmin käsittelemään asioita. Desucon Frostbitestä jäi siis yleisesti ottaen todella hyvä fiilis. 

Desucon Frostbite was 27.1-29.1 but I didn't write anything back then. I want to share my feelings and keep this post short and simple. Frostbite was my first con this year and it came sooner than I thought. The fact that I was competing with Niancelot made the con even more exciting. It was also my first time competing with other person and woah we participated to European Cosplay Gathering preliminaries. Our costumes was Utena and Anthy from Revolutionary girl Utena. Utena is my first, official female cosplay and I'm proud of myself because I stepped out of my comfort zone. I'm also really proud of us that we really participated to that competition. 

To be honest, I didn't feel like I was going to compete. I don't even know why. I wasn't nervous when we went to judging and when we had stage practice. I think I was little bit too chill haha. (It means I have to compete with Niancelot again) But we went there and made it and most importantly we got good feedback from the judges and the audience. Backstage workers was also really nice and they took good care of us, thank you!

I don't know what else I should tell about. The con was over in a blink but I had fun. On Sunday we had Tokyo Mew Mew maid group and can you believe: I was wearing a dress. So the weekend was full of new thinks and first times. There is no need to write anything else, the con was great!

Here is pictures took during our performance and I will also put video of our performance there too. + Remember to check Niancelot's facebook and instagram, thank you! All picture by Mikael Peltomaa. (You can soon find more picture from my facebook page!)




keskiviikko 14. syyskuuta 2016

16. Tracon

Mietin pitkään tekisinkö Traconista videon vai kirjoittaisinko postauksen. Päädyin tällä kertaa kirjoittamaan postausta ainakin näin ensimmäiseksi. Voin toki tehdä jälki-vlogi tyyppisen videon, jos jotakuta kiinnostaa kun ulisen tuskaisesti. Pahoittelut jo etukäteen, ettei tässä postauksessa ole kunnon kuvia. Kameraa ei mukanani ollut ja selfiet ja muut kuvat jäivät hyvin vähäisiksi. Instagramissa mua seuraavat ovatkin voineet lukea jo etukäteen tiivistetysti Traconin kuulumiset.

Mulle Traconin suurin hetki oli NCC-karsintaan osallistuminen. Vielä perjantaina olin kuitenkin todella epävarma itsestäni, enkä halunnut lähteä yhtään minnekkään. Ystäväni kuitenkin tulivat hakemaan minua kotoa saakka ja suuntasimme jo perjantaina kohti Tamperetta. Ihan rehellisesti kaikki oli todella hektistä aina tuomarointiin saakka ja enkä pysty käsittämään miten selvisin edes sinne asti. Saan vain kiittää Sannaa, koska hän oli koko ajan henkisenä tukenani. Voin täällä blogin puolella sanoa, että oli täysin hermoja raastavaa olla tuomaroinnissa. Pystyin koko ajan vain miettimään, mitä asioita inhosin puvussani samalla kun piti esitellä parhaita puolia asustani. Selvisin tuomaroinnista kuin lavaharjoituksistakin, eikä niiden jälkeen jäänyt hirveästi ennen kisaa. Kunhan ehdimme kävelemään bäkkäriltä pois ja takaisin. Tarkoituksena oli mennä haukkaamaan raitista ilmaa, muttemme koskaan päässeet edes ulos asti.

Kisa itsessään meni ihan hyvin pieniä mokailuja lukuun ottamatta. Niistä ei sen enempää mainintaa kuitenkaan. En oikeasti osannut odottaa kisalta yhtään mitään, sillä tulin hakemaan ainoastaan hyvää kisakokemusta kahden edellisen melko huonon jälkeen. Sainkin lopulta hyvän kisakokemuksen ja yllätyksekseni matkaani tarttui myös kunniamaininta. Olin häkeltynyt. Kisan jälkeen minua myös pysäyteltiin käytävällä ja ihmiset kehyivät pukuani ja esitystäni. Erityisesti mieleeni jäi täysin tuntematon henkilö, joka vain pysäytti minut ja kertoi, että minun olisi pitänyt voittaa. Ja samassa hetkessä hän oli jo kadonnut matkoihinsa. Olin niin hämmentynyt ja olen edelleen, etten edes tiedä miten kuuluisi reagoida tai mitä kuuluisi tuntea. Elän vain hämmennyksessä.

Olen yrittänyt vuodesta 2014 lähtien tavoitella paikkaa NCC-kilpailussa, mutta aina on tullut mutkia matkaan joko karsintaan osallistumisessa tai itse esityksen/puvun kanssa. Tuohon kilpailuun osallistuminen on edelleen yksi suurimpia tavoitteitani cosplayn osalta. Siksi on ihan uskomatonta, että sain Traconissa kunniamaininnan ja positiivista palautetta. Tästä on kuitenkin suunta toivottavasti vain ylöspäin. Opin taas paljon itsestäni ja cosplaystä, ja tiedän valmistautua seuraavalla kerralla paremmin. Tiedän mitä teen toisin. Mihin käytän enemmän aikaa ja mihin kannattaa keskittyä. Sitten vielä joku päivä saavutan tuon tavoitteeni.

Melkein koko lauantai meni itselläni bäkkärillä pyöriessä. Illalla ehdin vain hetken pyöriä kisan jälkeen conissa ja lopulta lähdin vain takaisin hotellille. Kokemus sekin sinäällään kantaa kolmea kantamusta, mennä hukkaan Tampereen yössä ja vielä ilman takki. Iltabileisiinkin olisin voinut lähteä vielä, mutta into ja jaksamus ei riittänyt. Mukavasti nukahdin melko nopeasti pehmoiseen sänkyyn. Josta päästään liukavasti erityiseen asiaan josta haluan mainita. Yövyimme 5 tähden hotellissa, joka oli hankittu meillä JA SE OLI VAIN KERRAN ELÄMÄSSÄ KOETTAVISSA OLEVA KOKEMUS. Mun laukut kannettiin huoneeseen. Huoneessa odotti tervetulo asetelma. Sänky oli niin pehmeä, että kirjaimellisesti aloin itkemään kun kokeilin sitä ensimmäistä kertaa. Aamiaisella tuotiin teetä heti pöytään ja hukuin ruokaan. God bless hyvyyttä, joka meille suotiin. Olin varmaan aikamoinen näky kun juoksin perjantaina hotelin respaan kyselemään reikäisessä hupparissa, lökähousuissa ja awkward ponnari päässä. Siinä aulassa skumppaansa juovat juhlamekkoiset naiset kyllä tuijottivat pitkään. Kyllä vähän hävetti.

Sunnuntain ajattelin vain nauttia conista mukava puku päällä. (Kuroo Tetsurou - Haikyuu) Yllätys yllätys kaikki stressi päätti purkautua ja kärsin kummallisesta ahdistuksesta joka toinen sekuntti. Hyvä etten purskahtanut missään vaiheessa itkemään. Tuntui myös, että oli ihan hirveä kiire koko sunnuntain ajan. En edes ehtinyt näkemään kaikkia ihmisiä, joita piti viimeistään sunnuntaina nähdä. Kaikki oli vaan kiirettä. Oli kuitenkin mukava taas jutella vanhoille ja uusille tutuille! Ihan rehelliseti mä olen todella iloinen siitä, jos mulle tullaan juttelemaan conissa, tunsin henkilön tai en. Oon itse vähän se ihminen, joka ei mene juttelemaan kenellekään, koska en vain tiedä miten keskustelun aloittaa, sillä pelkään etten ole haluttu paikalle. Ehkä seuraavassa conissa ehdin kunnolla jutella useammallekin ihmisille!

Seuraava con omalla kohdalla on Shippocon! Tarkasti en uskalla vielä sanoa milloin saavun paikalla tai minkä puvun laitan päälle. Todennäköisesti jonkun vanhan ja toivottavasti myös mukavan puvun. En vielä tiedä, mietin sitä sitten vielä lähempänä!

Ettei tästä tule kauhean pitkää luritusta, kiitän ja kumarran tässä vaiheessa. Mulla oli loppujen lopuksi mahtava con, enkä malta odottaa seuraavaa conia, kaikkia ihmisiä ja uutta kisaa. Tulevaisuuden kisoista en uskalla sanoa mitään, mutta esimerkiksi alkuvuoden cossit alkavat olla jo aika selvät. Olisi myös todella kiva, jos jollain olisi jotain toiveita mun blogin tai youtuben sisällön suhteen. Olen avoin uusille (tai vanhoille) ajatuksille!

Mukavaa syksyn jatkoa ihan kaikille, muistaa syödä ja nukkua kunnolla!

Sorry, only Finnish this time. I was just talking about my convention experience. Don't worry, it was okay. You can read more in English from my instagram!



Bfff we are kawaii with llapio!


tiistai 16. elokuuta 2016

15. Summer ??

Tuntuu, kuin kesää ei edes olisi ollut. Kaikki mun aika on kulunut lähinnä töissä käymiseen, mutta kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, tulihan siellä Animeconissa esimerkiksi käytyä. Mutta kuinkas sattuikaan, mulla ei ole edes huhtikuun Cosvisionista tai Desusta postausta. Cosvisionista tein videon, mutta multa puuttuu editointi-ohjelma, jolla saisin videon aikaiseksi. Tein myös Animeconista videon, joten olisin todella kiitollinen jos joku osaisi suositella jotain hyvää editointi ohjelmaa windowsin käyttöjärjestelmään sopivaksi. Ei, Movie maker ei ole yhteistyökykyinen kanssani. Mitään älyttömiä hintoja en myöskään ole kykenevä maksamaan yhdestä editointi ohjelmasta.

Edessä häämöttää jo Tracon, jonne olen tällä kertaa jopa menossa kisaamaan. Samalla hahmolla, kuin Yukiconissakin piti. Edessä on siis kiivasta ompelua. Kaiken lisäksi aloitan koulun 22.8, vaikka luulin jääväni välivuodelle. Menen kuitenkin suorittamaan vuoden mittaisen ammattikoulutuksen ja jos hyvin käy, mulla pitäisi olla keväällä media-alan ammattitutkinto! Siispä kohti uusia haasteita!


Ehdin tilaamaan myös heinäkuussa itselleni uusia nukkeja. Ostin nuken, jonka olen halunnut jo pitkään ja sen kaveriksi vielä toisen pienen nuken. Muikean summer eventin ansiosta, mulle tulee myös kolme muuta nukkea. Nuket todennäköisesti saapuvat vasta syksymmällä, mutta katselin itkien jo, mitä tavarat noille nukeille tulisivat kustantamaan. Kyseessä on melkein 200€ ja en pysty lopettamaan ajattelua miten suuret tullit tulevat olemaan itse nukeille. Kaikki, ketkä sanovat cosplayn olevan kallis harrastus, haluan tehdä välihuomautuksen: Maksan mun nukkejen peruukeista enemmän kun omistani. Maksan nukkejen kengistä enemmän kun omistani. Viime vuoden lopussa ostettu käytetty nukke tarvitsisi myös uuden nassun, mutta toistaiseksi en vieläkään ole saanut tilaamaani päällystys lakkaa, eikä toistaiseksi olisi ollut edes aikaa tehdä mitään.

Halusin kuitenkin tähän postaukseen vielä kertoa jotain itsestäni. Mun äiti naureskeli yksi päivä, että mun blogi on ollut tosi hiljainen, etten ole kirjoitellut mitään pitkään aikaan. Puheeksi tuli myös se, miten ihmiset kyselevät millaiset mun omat hiukset ovat kun mulla on aina peruukki päässä. Totuushan on se, että mulla on tosi pitkään ollut pitkät, melkeen lantiolle ylettyvät hiukset vaan sen takia, että MUN ÄITI EI OLE ANTANUT LEIKATA NIITÄ. Sen takia käytin joka päivä kahden vuoden ajan peruukkia joka päivä, kun löysin siihen vihdoin rohkeutta. Kuitenkin, ennen mun lakitusta tajusin sen, etten pysty kävelemään noutamaan mun todistusta omilla hiuksilla. Peruukin kanssa en olisi saanut koko lakkia edes päähän. Niimpä mä menin vain leikkauttamaan hiukseni. Enkä kadu yhtään mitään. En ole varmaan koskan tuntenut oloni yhtä itsevarmaksi. (Vaikka en edelleenkään ole ihan okei sen kanssa miltä näytän) Tässä muutamia kuvia, jotka me käytiin ottamassa melko pian mun hiusten leikkaamisen jälkeen. Todellisuudessa mun hiukset ei enää näytä ihan tuollaiselta, ne on jo kellertävämmät ja eri malliset.  MUTTA NYT NE ON LYHYET.

It feels like there wasn't summer at all. I've been just working. Also I went to Animecon like I mentioned on my previous post. Fun fact: I still haven't made post about Cosvion and Desucon eather. I filmed video from Cosvision and Animecon, but I don't have good video editor. So, if you know one (which isn't Windows Movie maker), I would like to hear about it.

Tracon is coming and I will be competing there. I'm cosplaying Mikleo like I was supposed to be cosplaying at Yukicon.  No freetime for me, just sewing. I will also start school on next Monday. I was getting ready for a  gap year but I will study media and web design during the next semester. I'm excited and scared at the same time.


In July I ordered new BJD-dolls. I bought a doll that I've always wanted and a little guy to be friend of him. There was awesome summer event at that time so I will have 3 other dolls too. I think they will arrive later in autumn and I still have to buy some stuff for them. I did simple math and yeah, I have to pay almost 200€ for the stuff I want. People keep telling, that cosplay is expensive hobby but let me tell you: I pay more for my dolls' wigs than my own. I pay more for my dolls' shoes than my own. Also, I have to make new make up for the doll I bought in the end of autumn last year.

I wanted to tell something personal in this post too. One day my mom was laughing how I haven't post anything here for a long time. She also pointed out how people keep asking about my own hair. Many of you may know, that I've been using wigs daily for 2 years now. I started using wigs after gaining courage 'cause I really hated how I looked without a wig. I've always had LOOOOONG blonde hair and oh god, I hated my hair. I hated my self. Before my graduation I just went and cut my hair. And to be honest, I've never felt this confident in my life. (I still don't like how I look but anyways) Here are few pics from me and my short hair. These are already old, I have different cutting and the color is more like yellow.

torstai 16. kesäkuuta 2016

14. Long story short

Pitkän hiljaiselon jälkeen, päätin tulla taas blogin puolelle kirjoittelemaan. Luin nimittäin kirjastossa tänään kirjaa, jossa opastettiin, miten perustaa oma blogi ja millaista sisältöä yms sinne kannattaa tuottaa. Harmi kun en muista itse kirjan nimeä tai ketkä sen olivat tehneet, mutta yllättäen se inspiroi palaamaan blogin maailmaan. Ajattelin (ehkä) lyhyesti tulla kertomaan, mitä minulle tällä hetkellä kuuluu. Postauksen aihetta olisi suuremminkin, esimerkiksi Cosvisionista, Desuconista, cosseista ja muista enemmän henkilökohtaisista asioista. Haluan kuitenkin pitää ne erillisinä postauksina.

Viimeisimmästä postauksesta on tosiaan jo aikaa ja sen jälkeen on ehtinyt tapahtumaan paljon. Tärkeimpiä niistä todennäköisesti YO-kirjoitukset, joista selvisin hengissä ja valmistuin virallisesti ylioppilaaksi 4.6. Ehdin käymään myös biolääkkiksen pääsykokeissa ja valitettavasti Aaltoon en saanut tänä vuonna edes kutsua. Kävin useammassa työhaastattelussa kesätöitä varten, mutta päädyin valitsemaan jäätelökioskin, sillä pääsin aloittamaan työt välittömästi huhtikuussa. Toistaiseksi olen pitänyt hommasta, vaikka sään takia työpäivä saattaa jäädä kokonaan pois. Jatkan töitä kuitenkin koko kesän ja luultavasti yritän hakea syksyllä muualta töitä. Jatko-opiskelupaikka kun on vähän epätodennäköinen tällä hetkellä. Mua kiinnostaisi vuoden mittaiset valokuvauskurssit, mutta ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa niistä.

Sosiaalisessa mediassa olen viettänyt melkein yhtä hiljaista eloa kuin bloginkin puolella. Toisaalta tein kyllä twitterin, jonka joka päivä selaan vaikkein postaisi uutta sisältöä. Oikeasti käyn melkein kaikki somet läpi, muttei ole ollut energiaa ja intoa postata itse mitään uutta sisältöä. Tapasin myös Desuconissa itse Lenzishopin omistajan ja sain "some-jeffe" tittelin, joka teki musta oikeasti aika iloisen. Pyörittelen siis lähinnä Lenzishopin instaa tällä hetkellä. Päivittäinen somen selailu on kuitenkin puskenut muhun sellaista intoa, että haluaisin hankkia kameraan uuden objektiivin ja kuvailla pitkästä aikaa taas jotain kunnolla.

Loppukesän suunnitelmat ovat vähän utuiset, mutta töissä ne menee pääosin. Todennäköisesti näen kavereita jonkin verran läheltä ja kaukaa ja yksi Animecon reissu on vielä edessä. Cosseja toivoisin saavani pari valmiiksi, mutta ainakin kesän suurimpana projektina on valmistella Mikleo loppuun.  Toivon myös löytäväni aikaa mun BJD-nukeille, varsinkin kun yli puolivuotta pesua ja meikkiä odottanut uusi nukke on jo aika surullinen möllykkä kaapissa.

Blogi oli mulle ennen täydellinen purkukanava, johon kirjoitin puhtaasti aina miltä musta tuntuu. Se voi olla syy, miksen enää ole kirjoitellut niin aktiivisesti. Mun täytyy pitää yllä tietynlaista someimagoa ihan vain senkin takia, että yhä useammat sukulaiset ja lähituttavat löytävät mun blogiin ja muihin someihin.  Haluaisin kyllä tuottaa vielä enemmän henkilökohtaista sisältöä, mutta tässä vaiheessa en ainakaan pysty siihen samalla tavalla kuin silloin joskus blogin alkuaikoina, joista ei tällä hetkellä ole mitään sisältöä jäljellä. Ehkäpä mä vielä jossain vaiheessa pääsen takaisin siihen enemmän henkilökohtaiseen puoleen.

Onko teillä ollut jotain odotuksia tai toiveita esimerkiksi 
mun blogin sisällön suhteen? En ole enää varma miten pitäisi blogin sisältöä paloitella, koska multa on kadoksissa se mun bloggaus-tyyli. Huomasin myös, etten tiedä minkä värisenä olen tekstin aina erikseen laittanut. Onko tää liian vaalea luettavaksi?

Sorry, I'm not going to post in English this time. You don't miss anything, don't worry!


Idk, best selfie ever I think. This guy behind Lenzishop is just pure gold